Anja eli virallisemmin Duo-Actiondax vd Fokro Hof, syntynyt 15.5.2013
NHSB2924064

Anja elokuu 13 kalliolla Anja rantakalliolla elokuu 13 Anja räijää pihalla elokuu 13
Anja tutkii kalliolla  hajuja Hepulointia rantakalliolla
(vedenpintaan on n 3 m)
Leikkiä pihalla

1.8.13 Anja saapui  Suomeen Hollannista lentorahtina.  Reissu oli varmaan aika kokemus pikku pennulle. Eipä ollut moksiskaan. Iloisesti tervehti ja kotiutui nopeasti. Päällä oleva ukonilma ei aiheuttanut hämminkiä. Kuljettelin puutarhatraktorilla halkoja juurista reittiä Anjan tarhan ohi. Kolina oli kova. Aluksi väisti jokusen metrin, sitten ei. Pysähdyin aina välillä moikkaamaan ja sitten starttasin ja jatkoin hommia. Kerran käynnistyksessä tuli oikein kunnon paukku, ei aiheuttanut reaktiota. Muuten Anja on hyvinkin nopea ja ketterä. Olemukseltaan laiha ja vanhan mallinen, hyvin karkeakarvainen. Käytökseltään sosiaalinen, tutustuu muttei jää nuohoamaan, harkitsee hiukan mitä tekee ja rohkean oloinen.
Jälkitreenaus alkoi heti seuraavana päivänä ruuduilla, joissa oppikin nopeasti työskentelemään.

Taustaltaan Anja on puhtaasti KNPV-linjainen. Sukutaulun koirista olen livenä nähnyt  vieraillessani Fokkella (Anjan kasvattaja Fokke Krottje) veljekset Enditisie ja Echt Buster,  noin luovutusikäisenä pentuna Arie Plaisier ja emonsa Shiba Gaby. 

Echtenhof Flip IPO3
LOSH 1008828
NHSB 2704050, HDB
s.9.11.06
Arie Plaisier-Shiba vd Fokro Hof
NHSB2453343, HDA
Tomba v Assenrade KNPV
(PH1, PH2, OBJ)
NHSB1862861, HDTC
Doerak Alsin Hof KNPV (PH1)
NHSB1630766, HDB
Balou Doetska vd Gravenhoeve
NHSB1583951
Shiba Gaby vd Grabohoeve KNPV (PH1, PH2)
NHSB2104954, HDTC
Basco Kiki v't Heukske
NHSB1874118, HDB
Debby-Gaby-Cindy vd Fokro Hof
KNPV (PH1)
NHSB1807144
Echtenhof Bazooka IPO3
LOSH918472, HDA
s. 20.11.02
Xcoebidoe vd Engelsehutte
LOSH830439
Enditisie-Anka vd Fokro Hof KNPV (PH1, PH2, OBJ)
NHSB2091071, HDTC
Axelle-Darcy vd Fokro Hof
Warnickhoeve Ynje
LOSH852207
Udjack vd Barbierhoeve
LOSH0773442
Brendi Alma v'tHeukske
NHSB1923684
Actiongirl Brid of Herland KNPV (PH1)
CKCSN106448
NHSB2642875, HDC
s. 19.7.06
Loco KNPV
(PH1, PH2, OBJ)
NHSB2057766, HDC
s. 7.4.96
Tomba v Assenrade KNPV
(PH1, PH2, OBJ)
NHSB1862861, HDTC
Doerak Alsin Hof KNPV (PH1)
NHSB1630766, HDB
Balou Doetska vd Gravenhoeve
NHSB1583951
Nona v't Greuske KNPV
(rescue, basic)
NHSB1905020, HDC
Boedha Doescha Alsin Hof KNPV
(PH1)
NHSB1630767, HDB
Tosca Anebica v't Heukske
NHSB1743956, HDA
Brid-Shiba vd Fokro Hof
NHSB2478925, OFA GOOD
Echt-Buster-Anka vd Fokro Hof
KNPV (PH1)
NHSB2091072, HDTC
Benno vd Remon Hoeve KNPV
(PH1)
NHSB1610516
Anka-Cindy vd Fokro Hof KNPV
(PH1)
NHSB1593672, HDTC
Shiba Gaby vd Grabohoeve KNPV (PH1, PH2)
NHSB2104954, HDTC
Basco Kiki v't Heukske
NHSB1874118, HDB
Debby-Gaby-Cindy vd Fokro Hof KNPV (PH1)
NHSB1807144, HDTC